Uutiset: Kiitos kaikille tutkimuskyselyyn vastanneille! Tulos oli mahtava!
 
*
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy. 04.09.2010, 23:57:42

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan

Sivuja: 1 2 3 [4] 5   Siirry alas
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Kulujen jakautuminen etälässä ja lähilässä  (Luettu 1116 kertaa)
Puupää
Hero
*****
Poissa Poissa

Viestejä: 1458

« Vastaus #45 : 30.07.2010, 09:17:33 »

Vuorottelussahan (jaetussa vanhemmuudessa) lähdetään siitä, ettei elareita makseta

Ei muuten pidä paikkaansa. Joskus voi olla nbiin että toinen vanhempi on niin paljon suurituloisempi, että elaria täytyy silti maksaa, tai elatusvastuu jaetaan suorilla kuluilla toiselle suuremmaksi.

Joo. Esim. tuomioistuimet määräävät etän maksamaan elatusmaksuja oli luonapito miten laajaa tahansa. Kokemusta on.

Omasta mielestäni lähtökohtana vuoroasumisessa pitäisi olla se, ettei elatusmaksuja maksettaisi. Etenkin, kun nykyisen lain ja OM:n ohjeen mukaan elatusmaksua maketaan vain sille, jonka luona lapsi on kirjoilla. Lisäksi elatusmaksu on tarkoitettu lapsen elatukseen, eikä tulontasausautomaatiksi.
tallennettu

Elatusmaksuissa ei etäisä oikeutta saa.
Puupää
Hero
*****
Poissa Poissa

Viestejä: 1458

« Vastaus #46 : 30.07.2010, 09:19:03 »

Onpas mielenkiintoinen aihe.
Meillä ei tätä tarvitse pahemmin miettiä.
Etä maksaa elarit ja minä hoidan kaikki pojan kulut.
Ja se on siinä  Roll Eyes.

Näin meilläkin...en voisi kuvitellakaan että exäni eli lapsen iskä lähtisi ostelemaan vaatteita lapsen kanssa kun inhosi ylikaiken pelkässä ruokakaupassa käyntiäkin yhdessä olomme aikana. Pitää myös muistaa että on paljon perheitä joissa ei lapsi ole isänsä kanssa tekemisissä.

Pitää muistaa, että on paljo enemmän niitä perheitä, joissa lapsi on paljon tekemisissä isänsä kanssa.
tallennettu

Elatusmaksuissa ei etäisä oikeutta saa.
Laura
Hero
*****
Poissa Poissa

Viestejä: 2160

Omahyväinen hölmö

« Vastaus #47 : 30.07.2010, 09:22:26 »

Meillä taas ei onnistuisi tuo kulujen jyvittäminen ihan jo siitä syystä, että luonapitoa on vähän. Toisaalta exää ei kiinnosta himpun vertaa lasten vienti vaatteiden ja kenkien ostoon eli hän mielellään "ulkoistaa" nämä kaikki ostokset minulle.

Sitten taas ex ravaa mielellään urheilukaupoissa. Niinpä olemme päättäneet, että ex on käynyt ostamassa yhdessä lasten kanssa lapsille pyörät, sukset, luistimet ja sählymailat. Maksupolitiikka on mennyt niin, että olemme yhdessä päättäneet, mitä esim. fillari saa maksaa. Minä olen käynyt joko pankkiautomaatilla nostamassa exälle rahat tai ex on tuonut laskun minulle maksettavaksi. Ja näin siitä syystä, että ex maksaa elareita, jotka menevät lasten kuluihin. En ole kokenut tätä liian vaivalloiseksi asiaksi hoitaa.

Vaatteet kulkevat jkt vkloppu kassissa exälle ja takaisin. Ex asuu lähellä meitä, joten muksut ovat voineet kesäisin pyöräillä isänsä kanssa etälään.

Meillä systeemi on ollut aina tämä, ja siihen on ollut kumpikin tyytyväinen. Kärhämää on tullut lähinnä siitä, että ex on vitkutellut elareiden maksujen kanssa.
tallennettu

"Paina mieleesi, että tulee vielä päivä, jolloin pikkuleipä ei ratkaise kaikkia pulmiasi." Tohtori Tellu
ruusuorapihlaja
SuperHero
******
Poissa Poissa

Viestejä: 9875

« Vastaus #48 : 30.07.2010, 11:36:12 »

Hienoa, että joillakin toimii noinkin. Meillä taas toimii niin, että minä maksan elarit ja hankin lisäksi lapsille käytännössä kaiken tarvittavan luokseni. Lapset tulee niissä tamineissa, mitä heillä sattuu päällään olevan. Harrastusten välineet sentään osittain kulkevat kotien väliä. Minä ne harrastusvälineet kyllä olen hankkinut, koska en kauaa viitsi katsella esim. lasta liian pienissä välineissä.

Lisäksi olen maksanut harrastusmaksuja ja tänä kesänä leirejä. Jos en olisi maksanut, eivät lapset olisi moisiin päässeet.
Teillä homma ei toimi siten kuin sen pitäisi toimia. Mutta mitä muuttaisi teidän tilanteessa toisenlainen tapaamissysteemi (laajat/suppeat)? Mä uskon, että yhtä lailla sä joutuisit vastaamaan suuremmasta osasta kuluja. Jos se lähi ei halua ostaa, hän ei osta, oli tapaamiset miten tahansa.

Eniten täälläkin elatusmaksusysteemin erinomaista toimintaa puoltavat lähit. Mitäköhän mieltä heidän exänsä ovat systeemin toimivuudesta?
En tiedä, kun ei ole 5 vuoteen asiaa mitenkään kommentoinut. Nyt näytti maksaneen jo täysi-ikäisestäkin lapsesta "entiset" elarit. Ilmeisesti katsoo, että pääsee helpommalla siirtämällä ne rahat mun tilille ja sitten minä hoidan lapselle sen elatuksen. Jos multa olisi kysynyt, olisin ehdottanut, että mä kustannan ylläpidon, ruuan ja jotain menoja ja hän maksaa koulukulut ja jotain menoja.
tallennettu

Smiley Vain sydamellä näkee hyvin Smiley
Puupää
Hero
*****
Poissa Poissa

Viestejä: 1458

« Vastaus #49 : 30.07.2010, 18:06:52 »

No ei toimi ei.  Sad Jos luonapitoni olisi suppeampaa, joutuisi exä ehkä hankkimaan enemmän tarvikkeita ja ehkä toimittaisi niitä minullekin. Elatusmaksuja exäni haluaisi välittömästi lisää pinemmällä luonapidolla. Laajemmalla luonapidolla vain minun suora elatukseni (ja tuplaelatukseni ) lisääntyisi. Omakohtaisella kokemuksella pidän ihan järkyttävänä sitä, että kuvitellaan sen toisen vanhemman vastaavan lapsen kaikista kuluista vain, koska lapsen osoite on hänen luonaan. Lähi voi vetää oman osuutensa lapsen elatuksesta minimiin vuoroasumisessa, jos saa elarit ja lapsilisät.

Eniten täälläkin elatusmaksusysteemin erinomaista toimintaa puoltavat lähit. Mitäköhän mieltä heidän exänsä ovat systeemin toimivuudesta?
En tiedä, kun ei ole 5 vuoteen asiaa mitenkään kommentoinut. Nyt näytti maksaneen jo täysi-ikäisestäkin lapsesta "entiset" elarit. Ilmeisesti katsoo, että pääsee helpommalla siirtämällä ne rahat mun tilille ja sitten minä hoidan lapselle sen elatuksen. Jos multa olisi kysynyt, olisin ehdottanut, että mä kustannan ylläpidon, ruuan ja jotain menoja ja hän maksaa koulukulut ja jotain menoja.

Elatusmaksuja ei voi jättää maksamatta, koska ne muuten ulosottomies tulee ja kaivaa elarit vaikka etävanhemman hanurista. En minäkään (enää) kitise exälleni elareista ja lasten kuluista. Turha olisikin kitistä, kun ei sillä ole mitään vaikutusta exäni toimintaan. V*tuttaa vaan maksaa elatus tuplana oikein oikeuden päätöksellä.
tallennettu

Elatusmaksuissa ei etäisä oikeutta saa.
AviGa
Full Member
***
Poissa Poissa

Viestejä: 234

Pieni autonkorjaaja

« Vastaus #50 : 30.07.2010, 21:05:48 »

Meidaan tyton osalta kulujen jakaminen siten, etta elatusmaksut vedettiin maksimiin ja kaikki mahdollinen piti maksaa lahihuioltajalle mm. harrastukset.
Sitten heti seuraavassa kuussa yritettiin lahettaa laskut maksettavaksi vaikka ne hanen omasta vaatimuksesta sisalletty elatusmaksuun. Kun en suostunut maksamaan niin tytto joutui lopettamaan kaikki harrastukset joista tuli kuluja lahihuoltajalle.

Vaatehuolto ym kustannukset jaettiin siten, etta piti olla sisalletty elatusmaksuun, mutta silloin harvoin kun tapaaminen onnistui, niin tytolla ei ollut edes vaihtopaitaa mukana tai sitten etela-afrikan kesahelteella matkalaukku on ohjeistuksesta huolimatta taynna talvivaatteita. Joskus tytto jopa kommentoi, ettei viitsi pakata kun iska ostaa kuitenkin sulle uudet vaateen. Kiva tapa pakottaa 2 kertaiseen elatukseen.

Nyt kun osat on vaihtuneet niin ex-lahihuoltaja ei maksa elatusmaksua, eika tapaa eika osallistu mihinkaan.

Eli aina lahihuoltaja ei kayta rahoja niihin lapsiin tai sitten on lapsellisen tuhlaavainen exan rahojen ollessa kyseessa.

Onneksi naita on harvassa.
tallennettu

Hetero
anaanaq
Sr. Member
****
Poissa Poissa

Viestejä: 959

« Vastaus #51 : 31.07.2010, 01:00:54 »

Mä jäin miettimään, että voiko tuossa taustalla olla joskus sitäkin (ei nyt Katarinan tapauksessa, vaan muuten), että vanhemmat haluavat, että lapsella on heidän hankkimansa vermeet päällä ja heidän hankkimillaan kamoilla eletään. Ikäänkuin ne exän hankkimat tavarat olisivat huonompia tai muistuttavat ehkä liikaa menneestä liitosta?

Voin vastata tietty vain omasta puolestani, mutta minä en halua muksujen tavaroita (ylipäänsä)
etän luo, koska olen kyllästynyt hankkimaan uusia, kun vanhat tulevat takas exän luota kissanpissassa
(kaikki repusta pipoihin tulevat takas näin :p)

Myönnän myös, etten oikein katso hyväksi, että lapsilleni puetaan 4 kokoon liian isoja vaatteita,
jotka exä on saanut säkeittäin entiseltä rakastajattareltaan. Onneksi naapurinpoika on just
sopivankokoinen Cheesy Ja juu, tässä tapauksessa nämä liian isot vaatteet muistuttavat liikaa
menneestä liitosta, ja kaiken lisäksi joutuisin näkemään niitä 4-5 vuotta ennen kuin ne mahtuisivat
muksuille. Ihmetyttää kyllä, onko exä vain ajattelematon vai haluaako exä heittää sitä naista
"naamaani" edelleenkin näin monen vuoden jälkeen?

-a
tallennettu

"You must be the change you want to see in the world." Mahatma Gandhi
Mikki
Sr. Member
****
Poissa Poissa

Viestejä: 376

« Vastaus #52 : 31.07.2010, 09:37:47 »

Etiä ja lähejä on monenlaisia.
Toiset etät tekevät tuplaelatusta ja toiset eivät osta/kustanna mitään lapselleen.
Toiset lähit kituuttavat ja toiset lypsävät etän....

Ymmärrän täysin etän harmin siitä, kun joutuu maksamaa elarit ja sitten myös tuplaelättämään.

Itselläni on kokemusta vain siitä elatuksesta, että etä ei osta/kustanna mitään. Tavarat/vaatteet tulevat takaisin tapaamisesta, jos tulevat. Vaatteita ei edes yritetä pitää siisteinä eli esim juhlavaatteita pidetään ulkona, josta seurasi se, että ostettava seuraaviin pippaloihin taas uudet "juhlavaatteet". Lapsen silmälasit pidetään huolimattomasti lattialla, jolloin astutaan niiden päälle ja arvatte varmaan kuka korjauksen maksaa.... . Lapselle ei hankittu leluja..ja niin edelleen.
Hivenen närästi aikoinaan....

Onneksi lapsi on nyt jo sen verran iso, että hän osaa itse huolehtia vaatteista ja tavaroistaan ja osaa noudattaa hänelle annettuja neuvoja ja ohjeita.

Tietysti, jos tapaamiset olisivat laajat, niin vaikeaahan elareiden/kusdtannusten tasapuolinen jakaminen voisi olla. Taitaisi olla niin, että minä joutuisin ostamaan tuplat molempiin paikkaan?

tallennettu

Aina, kun asiat näyttävät menevän paremmin, olen unohtanut jotakin.
Laura
Hero
*****
Poissa Poissa

Viestejä: 2160

Omahyväinen hölmö

« Vastaus #53 : 31.07.2010, 10:47:55 »

Itselläni on kokemusta vain siitä elatuksesta, että etä ei osta/kustanna mitään. Tavarat/vaatteet tulevat takaisin tapaamisesta, jos tulevat. Vaatteita ei edes yritetä pitää siisteinä eli esim juhlavaatteita pidetään ulkona, josta seurasi se, että ostettava seuraaviin pippaloihin taas uudet "juhlavaatteet". Lapsen silmälasit pidetään huolimattomasti lattialla, jolloin astutaan niiden päälle ja arvatte varmaan kuka korjauksen maksaa.... . Lapselle ei hankittu leluja..ja niin edelleen.
Hivenen närästi aikoinaan....

Todella törkeää! Mitä tapahtuisi, jos tuollaisissa tilanteissa ei antaisi exälle vaatekassia ollenkaan mukaan? Kulkisiko lapsi etälässä alasti?
tallennettu

"Paina mieleesi, että tulee vielä päivä, jolloin pikkuleipä ei ratkaise kaikkia pulmiasi." Tohtori Tellu
anaanaq
Sr. Member
****
Poissa Poissa

Viestejä: 959

« Vastaus #54 : 31.07.2010, 11:26:59 »

Itselläni on kokemusta vain siitä elatuksesta, että etä ei osta/kustanna mitään. Tavarat/vaatteet tulevat takaisin tapaamisesta, jos tulevat. Vaatteita ei edes yritetä pitää siisteinä eli esim juhlavaatteita pidetään ulkona, josta seurasi se, että ostettava seuraaviin pippaloihin taas uudet "juhlavaatteet". Lapsen silmälasit pidetään huolimattomasti lattialla, jolloin astutaan niiden päälle ja arvatte varmaan kuka korjauksen maksaa.... . Lapselle ei hankittu leluja..ja niin edelleen.
Hivenen närästi aikoinaan....

Todella törkeää! Mitä tapahtuisi, jos tuollaisissa tilanteissa ei antaisi exälle vaatekassia ollenkaan mukaan? Kulkisiko lapsi etälässä alasti?

Tai antaisi vain vaatteita, josta on ihan samantekevä missä kunnossa ne tulevat takas. Näin olen joutunut tekemään Sad

-a
tallennettu

"You must be the change you want to see in the world." Mahatma Gandhi
ruusuorapihlaja
SuperHero
******
Poissa Poissa

Viestejä: 9875

« Vastaus #55 : 31.07.2010, 23:02:27 »

Eniten täälläkin elatusmaksusysteemin erinomaista toimintaa puoltavat lähit. Mitäköhän mieltä heidän exänsä ovat systeemin toimivuudesta?
En tiedä, kun ei ole 5 vuoteen asiaa mitenkään kommentoinut. Nyt näytti maksaneen jo täysi-ikäisestäkin lapsesta "entiset" elarit. Ilmeisesti katsoo, että pääsee helpommalla siirtämällä ne rahat mun tilille ja sitten minä hoidan lapselle sen elatuksen. Jos multa olisi kysynyt, olisin ehdottanut, että mä kustannan ylläpidon, ruuan ja jotain menoja ja hän maksaa koulukulut ja jotain menoja.

Elatusmaksuja ei voi jättää maksamatta, koska ne muuten ulosottomies tulee ja kaivaa elarit vaikka etävanhemman hanurista. En minäkään (enää) kitise exälleni elareista ja lasten kuluista. Turha olisikin kitistä, kun ei sillä ole mitään vaikutusta exäni toimintaan. V*tuttaa vaan maksaa elatus tuplana oikein oikeuden päätöksellä.
Siis mun exä on maksanut täysi-ikäisestä, josta ei ole minkään valtakunnan sopimusta olemassa. Hän olisi yhtä hyvin voinut jättää maksamatta.
tallennettu

Smiley Vain sydamellä näkee hyvin Smiley
Napu
Hero
*****
Poissa Poissa

Viestejä: 1070

« Vastaus #56 : 01.08.2010, 13:16:12 »

Minäkin maksan täysi-ikäisestä lapsesta. Kyllä se syö ja asuu edelleenkin ja tarvitsee rahaa koulukirjoihinsa.
tallennettu
ruusuorapihlaja
SuperHero
******
Poissa Poissa

Viestejä: 9875

« Vastaus #57 : 01.08.2010, 15:04:04 »

Minäkin maksan täysi-ikäisestä lapsesta. Kyllä se syö ja asuu edelleenkin ja tarvitsee rahaa koulukirjoihinsa.

Näin on.
Pointtini E.T:lle oli, että tuskin mun exä sitä elarinmaksua niin pahana asiana pitää ja tod.näk. ajattelee systeemin toimivan, kun kerarn vapaaehtoisestikin maksaa. Mun mielestä toki olisi ollut parempi, että olisi elättänyt suoraan, hoitanut lapsen isompia ostoksia jne. Mutta näin se (mun) etä pääsee helpommalla. Rahasta (elatuksesta yms.) me ei olla ikinä riidelty.
tallennettu

Smiley Vain sydamellä näkee hyvin Smiley
Tii
Patologinen pahanilmanlintu
Full Member
***
Poissa Poissa

Viestejä: 198

« Vastaus #58 : 01.08.2010, 15:45:20 »

Rahasta (elatuksesta yms.) me ei olla ikinä riidelty.
Se ei ole todnäk ollut kummallekaan teistä vallankäytön väline.  Smiley
tallennettu

On niitä, jotka saavat asiat tapahtumaan,
niitä, jotka katsovat, kun asiat tapahtuvat
ja niitä, jotka ihmettelevät mitä mahtoi tapahtua.
- Manfred Kats de Vries
kaveri
Sr. Member
****
Poissa Poissa

Viestejä: 318

« Vastaus #59 : 01.08.2010, 17:30:16 »

Rahasta (elatuksesta yms.) me ei olla ikinä riidelty.
Se ei ole todnäk ollut kummallekaan teistä vallankäytön väline.  Smiley
Osassa tapauksista rahasta tulee riidan aihe siksi, että sitä on niin vähän. Siis rahaa, ei riitaa.
tallennettu
Sivuja: 1 2 3 [4] 5   Siirry ylös
  Tulostusversio  
 
Siirry:  

MySQL pohjainen foorumi PHP pohjainen foorumi Powered by SMF 1.1.11 | SMF © 2006-2009, Simple Machines LLC

Validi XHTML 1.0! Validi CSS! Dilber MC Theme by HarzeM