|
tuplaonni
|
 |
« : 18.07.2010, 16:33:08 » |
|
Nyt näyttää lupaavasti siltä, että saan syksyyn mennessä riittävästi rahaa säästöön lomamatkan varaamista varten. Nyt siis kaipaan vinkkejä mihin lähteä kahden kaksi vuotiaan kanssa. Mummo ja pappa lähtisivät mukaan turvaamaan hengissäsäilymistämme. Matka-ajankohta tulisi olemaan helmi-maaliskuussa, ja kohteessa pitää ehdottomasti olla lämmintä. Toinen vaatimus on lapsiystävällinen hotelli. Pienille lapsille sopiva allas-alue, hotellin oma ranta-alue plussaa. Kanarian saaret on aika nähty, joten mielellään ehdotuksia muista matkakohteista. Toki jos jollain on Kanarialta loistekohde tiedossa, niin otan vinkit mielelläni vastaan. Itse en ole Kanarialla käynyt aikuisena kuin kerran nuoruudessani, mutta lapsena tuli koluttua saarilla useamminkin. Entä palstalaisten kokemukset Egyptistä? Kaverini päivitteli, että uskaltaako sinne lähteä pienten lasten kanssa. Itse en oikein osaa pelätä sinne matkustamista. Missä muualla on lämmintä tuohon aikaan vuodesta? Kovin pitkälle ei voida lähteä, koska saan lomaa vain viikon, max. 10 päivää. Poden ihan järjetöntä matkakuumetta. Viimeisimmästä matkasta on jo kolme vuotta - häämatka  . Sitä ennen tulikin useamman vuoden ajan reissattua pari kertaa vuodessa. Nyt siis aika pahat vieroitusoireet. Eikä mulla siis ole minkäänlaista kokemusta lasten kanssa matkustamisesta ulkomailla, joten kaikki niksit tervetulleita.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.07.2010, 17:17:08 kirjoittanut tuplaonni »
|
tallennettu
|
Herään, ehkä vielä toivunkin Ja toivon, joskus vielä uskonkin. Se saapuu, lohtu, jonka aavistin Tänään
Jalat vahvistuvat, jalat kantavat. Vaikka illat tuhlaa, aamut antavat. Ja minä nousen, vaikka putoan. Nousen, vaikka putoan.
Anna Puu, Kaunis päivä
|
|
|
|
Katarina
|
 |
« Vastaus #1 : 18.07.2010, 16:43:24 » |
|
Itsellä ei ole kokemusta Egyptistä. Tuo on hankala ajankohta, pienten kanssa ei ole järkevää lentää kovin kauaksi (Thaimaahaan, Floridaan tms) ja näin ollen on ainoastaan Egypti, Tunisia (mahdollisesti) ja Kanarian saaret. Itse olin poikani kanssa Kanarialla kun hän oli 3 vuotias. Oli oikein kiva reissu, ei nyt mikään mullistava mutta helppoa. Siis hotelli missä oli uima-allas, ranta kävelymatkan päässä jne. Teimme silloin sellaisen halpismatka - varasin itse lennot Blue1:lta ja sitten hotelli netistä. Säästin siinä vajaan tonnin - meitä oli viisi henkeä matkassa mukana. Poika puhuu edelleen siitä matkasta, hotellista ja uima-altaasta. Sen huomasin että kannattaa ottaa huoneisto missä on joku keittiöntapainen. Osa aterioista voi syödä "kotona" ja voi pitää kylmää juotavaa jne. Ainakin oma lapsi sellainen että meni välillä ylikierroksilla ja kärsi kuumuudesta, silloin oli hyvä vetäytyä sinne kotipesään. Viime kesänä lensin USA:han neljän alle neljävuotiaan kanssa - mukana tosin oli kaksi muuta aikuista. Vannoin sen jälkeen etten ikinä valita mistään lentämiseen liittyen jos vaan selviän hengissä ja täysjärkisenä siitä keikasta  . Hyvä että sinulla on muita aikuisia mukana niin voitte vuorotella.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Antonia
|
 |
« Vastaus #2 : 18.07.2010, 18:03:24 » |
|
Dubaita ovat monet lapsiperheetkin kehuneet, sen lisäksi että äitini käy siellä kerran vuodessa. Siellä luulisi olevan lämmintä myös tuohon aikaan vuodesta. Lentokaan ei ole sen pitempi kuin Kanarialle.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
E.T.
|
 |
« Vastaus #3 : 18.07.2010, 18:03:53 » |
|
Itsellä ei ole kokemusta Egyptistä. Tuo on hankala ajankohta, pienten kanssa ei ole järkevää lentää kovin kauaksi (Thaimaahaan, Floridaan tms) ja näin ollen on ainoastaan Egypti, Tunisia (mahdollisesti) ja Kanarian saaret.
Ei ole ollut mitään ongelmia lentää Thaimaahan pienten lasten kanssa. Yölennolla lapset nukkuvat lähes koko matkan. Helmi-maaliskuussa ei vielä kuuma kausikaan ole kunnolla alkanut, joten olosuhteet lämpötilan suhteen voivat olla vielä nippa nappa suotuisat. Huhtikuussa tuppaa olemaan jo liian lämmintä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
tuplaonni
|
 |
« Vastaus #4 : 18.07.2010, 19:05:16 » |
|
Dubai voisi tosiaan olla yksi vaihtoehto. Thaimaassa en niinkään vierasta ajatusta lentää lasten kanssa pitkää matkaa vaan loman lyhyyttä ja matkoihin käytettyä aikaa. Tuntuu, että viikon lomalla ei ehdi niin kauas.
Katarina: Muistatko, mitä kautta varasit hotellihuoneet Kanarian matkallenne? Tai onko muilla hyviä linkkejä lentojen ja huoneiden varaamiseen. Itse olen varannut hotellin monesti expedia.comista. Mitä muita vastaavia osoitteita on?
Olen ajatellut all inclusive -lomaa, mutta toinen vaihtoehto on tosiaan huone minikeittiöllä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Herään, ehkä vielä toivunkin Ja toivon, joskus vielä uskonkin. Se saapuu, lohtu, jonka aavistin Tänään
Jalat vahvistuvat, jalat kantavat. Vaikka illat tuhlaa, aamut antavat. Ja minä nousen, vaikka putoan. Nousen, vaikka putoan.
Anna Puu, Kaunis päivä
|
|
|
|
ruusuorapihlaja
|
 |
« Vastaus #5 : 18.07.2010, 21:14:40 » |
|
Thaikkuihin voi hyvin lähteä. Se lento menee yleensä lapsilta ihan ok, varsinkin kun lähtö Suomesta on usein myöhään illalla ja matkaa tehdään yö. Egypti on ok, siellä on suht. lämmin. Matka on halpa (ota hyvä hotelli täysihoidolla). Egyptissä on hotelleja, missä lapsille on välipalaa koko ajan altaan reunalla ja juomat kuuluvat matkan hintaan.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
 Vain sydamellä näkee hyvin 
|
|
|
_yksin_
Jr. Member

Poissa
Viestejä: 58
|
 |
« Vastaus #6 : 19.07.2010, 12:03:28 » |
|
Minä ainakin voin suositella Thaimaata lämpimästi! Taatusti lämmin/kuuma tuohon aikaan. Siistiä, ruoka hyvää. Joka paikassa muualla on onnellisestu saatu vatsatauti vaan ei Thaimaassa. Thaimaalaiset rakastavat lapsia ja palvelu on lasten kanssa myös sen mukaista. Ihana maa!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
sailannukka
Jr. Member

Poissa
Viestejä: 54
|
 |
« Vastaus #7 : 19.07.2010, 13:52:37 » |
|
Me oltiin toissa keväänä (maaliskuussa) Egyptissä ja tykättiin todella. Lasten mielestä Egypti oli pitkään maailman paras maa  . Lapset siis tuolloin 4, 5 ja 6. Oltiin Sharm-el-Sheikhissä 4 tähden hotellissa ja oikeastaan koko viikon loma hotlan alueella. Oli tosi siistiä, pari kivaa raflaa, monta uima-allasta. Sää oli ideaali: koko ajan paistoi, ei pilviä, parina päivänä tuuli navakammin. Ihmiset on tosi lapsirakkaita ja hintataso varsin kohtuullinen. Lähellä oli Naama Bay johon mentiin parina iltana taksilla syömään, siellä lapset pääsi pizzoja pyörittämäänkin  . Ja kameleita saatiin ihailla kanssa. Egyptin lennot on muistaakseni 4-5 tuntia eli ihan inhimilliset. Ja meille ei kellekään vatsatauti iskenyt, kun pidettiin huoli hygieniasta (käsidesi aina mukana). Suosittelen siis Egyptiä!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
ninna_a
|
 |
« Vastaus #8 : 20.07.2010, 08:22:13 » |
|
Tolleen mun broidi lähti porukoineen Curacaolle.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Päivä se paistaa risupartaankin
|
|
|
|
tuplaonni
|
 |
« Vastaus #9 : 20.07.2010, 08:41:12 » |
|
Kiitos kaikille vastauksista! Thaimaa otetaan ehdottomasti yhdeksi vaihtoehdoksi. Dubai ja Curacao taitavat mennä yli budjetin. Tosin en ole paljon ehtinyt matkoja katselemaan joten en ole hinnoistakaan täysin tietoinen.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Herään, ehkä vielä toivunkin Ja toivon, joskus vielä uskonkin. Se saapuu, lohtu, jonka aavistin Tänään
Jalat vahvistuvat, jalat kantavat. Vaikka illat tuhlaa, aamut antavat. Ja minä nousen, vaikka putoan. Nousen, vaikka putoan.
Anna Puu, Kaunis päivä
|
|
|
_yksin_
Jr. Member

Poissa
Viestejä: 58
|
 |
« Vastaus #10 : 20.07.2010, 12:22:59 » |
|
No niin, nyt sitten itsekin taas nyherrän pennieni (lue: velkojeni) kanssa ja mietin, miten tiukalle täytyy vyö vetää, että pääsisi ensi vuonna taas Thaimaahan! Khao Lakia tai Samuita tällä kertaa katselin. Lapsi puhuu melkein joka päivä, että muistako äiti miten ihanaa oli...jne. juttuja matkalta. Kyllä siis kannatti venyttää penniä ja ottaa velkaa, mutta se on kauhiaa, kun se matkakärpänen vaan puree uudelleen ja uudelleen!!
Itse olen Dubaista kuullut, että olisi enemmän sellainen aikuisten shoppailukohde? Curacaon kohdalla täytyy kyllä nostaa kädet pystyyn, liian kallista. Thaimaassa on se ihana puoli, että siellä vaan on niin halpaa. Minulla meni kahden viikon matkalla vähemmän rahaa ruokaan kuin Suomessa kotona! Ja olen sentään aika pihi:) ja lomalla taas en.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Sippiliisa
|
 |
« Vastaus #11 : 20.07.2010, 14:20:45 » |
|
Entäs Eilat? Sekin on Punaisen meren rannalla ja ihan siisti paikka. Tai Jordania??
Egyptiin en ikinä lähde uudestaan. Hotellialue siisti, paitsi, että hellasta sain oikein kunnon sähköiskun, kun aloin puuroa pojille keittämään. Hotellialueen ulkopuolinen alue kaatopaikka ja perään sylkeviä kauppiaita ja muita lahkeessa roikkuvia. Ja vatsatautia sai pelätä koko ajan. Lisäksi rannalla tuuli koko ajan ja hiekka lensi silmiin.
Dubai on aika kuuma: koko ajan yli 35 astetta. Päivisin 40 astetta ja aurinko paahtaa. Ei hyvä pienille lapsille. Et saa pidettyä niitä niin, että eivät palaisi auringossa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Eteenpäin menoa se on, vaikka nenälleen kaatuisi.
|
|
|
|
Ridi
|
 |
« Vastaus #12 : 22.07.2010, 14:09:48 » |
|
Itse olen talvisin Kanarialla käynyt ennen poikaa ja pojan ollessa pieni. Etupäässä Playa del Inglesissä. Koskaan ei ripulia. Muualla aina. Kanarialaiset pitää lapsista. 2-v ei tarvi kuin kivan uima-altaan ja ruokaa.  Kanarian ranta on ihana hiekkaranta, missä lapset voi tehdä hienoja hiekkalinnoja. Muistan yli kymmenen vuoden takaa, kun poika oli pieni ja mentiin rantaan ja hän ihasteli hiekkaa ja meni makaamaan sille ja silitteli lämmintä hiekkaa.  Itse myös otin välillä huoneistohotellin, näi sai kuumina päivinä tehdä jotain pientä ruokaa, eikä tarvinnut lähteä hakeen ruokapaikkaa. Pienen budjetin vaihtoehto: käydä paikallisten ruokakaupoissa. Niissä ruoka paljon halvempaa kuin minimarketeissa. Helpoin on puolihoitohotelli. Siinä saa aamupalankin... Tunisiaa en suosittele. Egyptissä en ole käynyt, ystäväni kyllä jo monena vuonna...aikuisporukassa. Itse matkustan aina kaksistaan pojan kanssa ja kohde valitaan sen mukaan. Helppo kulkea, hyvät palvelut ( lääkäri ym) Kanarialla on pohjoismainen klinikka, missä aina on suomea puhuva henkilökunta. Koska näitä palveluja ollaan tarvittu, arvostan sitä. Vaikka olen käynyt Inglesissä toistakymmentä kertaa ( eka kerta 1987) aina löytyy uutta katseltavaa ja koettavaa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Yksin olet sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Yksin syntynyt oot ja yksin kuoleva oot...
|
|
|
|
Hannele
|
 |
« Vastaus #13 : 29.07.2010, 10:27:43 » |
|
Olen ollut Egyptissä, enkä enään sinne lähde. Likainen ja jotenkin epämielyttävä paikka. Tulin tänä aamuna tunisiasta, enkä taida sinnekään enään mennä. Lapsien kanssa suosittelisin ihan näitä Kanarian saaria, Teneriffaa, Malesia (meillä täällä alle 2-vuotias mukana, myös varma aurinko), Thaimaakin on ihan mukava paikka (varma aurinko) ja lapsen kanssa ihan hyvä matkustaa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Eilinen on historiaa, huominen on arvoitus, tänään lahja ja siksi se on nimeltään nykyisyys
|
|
|
|
Meeru
|
 |
« Vastaus #14 : 30.07.2010, 19:50:07 » |
|
Tuo on siinä mielessä haasteellinen ajankohta,että ei välttämättä ole mikään erityisen lämmin. Esim. Dubaissa helmi-maaliskuussa keskilämpötila 18-21. Samassa kai sitä mennään Kanarialla ja Egyptissä jne.. (aina voi olla tietty enemmänkin jos hyvin sattuu).Tottakai se aina Suomen rännän voittaa  , mutta jos oikein lämpöä hakee niin sitten kyllä lähtisin kauemmas. Me oltiin Thaimaassa kun lapset oli 1,5 ja 3 vee. Matkat oli aika raskaat (nuoremalla ei omaa paikkaa koneessa) mutta kivaa oli. Oltiin kaks viikkoa. Jos mahdollinen sään epävarmuus ei haittaa tai ei edes halua hellettä, on mun mielestä Kanaria ihan hyvä vaihtoehto kahden pienen kanssa. Niin ja vielä yksi hommeli. Jos pystyt välttämään koulujen hiihtoloma-ajat (eli n 15.2.-8.3. tai jotain) saat enemmän vaihtoehtoja ja paljon todennäköisesti halvemman matkan.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|