Miten uusperheen elämänne alkoi?

[Lanttu]

Mites sujuu, Syysrouta?

[Syysrouta]

Juu...kesälomat meni, aika kului, jotain jäähtyi..

Tällä hetkellä ei tarvitse miettiä uusperhe-elämää, eikä miestäkään UO:na. Tällä hetkellä hän on tapailukumppani.

Kaikki oli ihanaa, liian ihanaa. Minä hyppäsin täysillä ja mieskin tuntui olevan täysillä mukana ja *plätsis* Minä olin liian innoissani, liian kiihkeä, liian pelottava. Mies sanoi, että meistä tuli niin läheisiä paljon nopeammin, kuin hän oli odottanut. Myönsi, että pelästyi, omia tunteitaan, sitä ettei hänellä ole aikaa hoitaa suhdetta. Aika menee lapsiin, taloon, harrastuksiin.

Ja sitten, yksi painava syy. Sitä minun olisi pitänyt miettiä jo ennen heittäytymistäni. Hänen erostaan on vasta puoli vuotta, eikä hän ole omien sanojensa mukaan vielä riittävän selviytynyt siitä myrskystä, henkisesti. Exäänsä ei kuulemma haikaile, mutta ero on sittenkin liian lähellä.

Apropoo..minä siis luulin hänen olevan UO, itse asiassa minä taisinkin olla hänelle laastari.

Tänään sovimme puhelimessa, että annetaan ajan kulua, katsellaan, tapaillaan (tosin tapaileminen on aika hankalaa, jos hänellä ei ole innostusta aikaa järjestää, joten olen vähän skeptinen)

Aika surullinen olen, tietenkin 

[Beige]

Juu...kesälomat meni, aika kului, jotain jäähtyi..

Tällä hetkellä ei tarvitse miettiä uusperhe-elämää, eikä miestäkään UO:na. Tällä hetkellä hän on tapailukumppani.

Kaikki oli ihanaa, liian ihanaa. Minä hyppäsin täysillä ja mieskin tuntui olevan täysillä mukana ja *plätsis* Minä olin liian innoissani, liian kiihkeä, liian pelottava. Mies sanoi, että meistä tuli niin läheisiä paljon nopeammin, kuin hän oli odottanut. Myönsi, että pelästyi, omia tunteitaan, sitä ettei hänellä ole aikaa hoitaa suhdetta. Aika menee lapsiin, taloon, harrastuksiin.

Ja sitten, yksi painava syy. Sitä minun olisi pitänyt miettiä jo ennen heittäytymistäni. Hänen erostaan on vasta puoli vuotta, eikä hän ole omien sanojensa mukaan vielä riittävän selviytynyt siitä myrskystä, henkisesti. Exäänsä ei kuulemma haikaile, mutta ero on sittenkin liian lähellä.

Apropoo..minä siis luulin hänen olevan UO, itse asiassa minä taisinkin olla hänelle laastari.

Tänään sovimme puhelimessa, että annetaan ajan kulua, katsellaan, tapaillaan (tosin tapaileminen on aika hankalaa, jos hänellä ei ole innostusta aikaa järjestää, joten olen vähän skeptinen)

Aika surullinen olen, tietenkin 

Tällä hetkellä tunnistan itseni täysin tuosta mitä kirjoitit kumppanistasi. Olemme olleet vuoden yhdessä, tapasimme kun omasta erosta oli kulunut vasta 5 kk. En tällä hetkellä usko, että suhteemme kestää, mutta monesta suosta ollaan noustu, joten ihan satavarma ei toki voi olla.

Surullinen olen itsekin, ja aika hukassa 

[Syysrouta]

Siinä vaiheessa, kun itse on ajatellut, että -kerrankin- voi olla oma itsensä, antaa mennä, hypätä suhteeseen täysillä ja nauttia ja toinen varoittamatta heiluttaa STOP-merkkiä, niin tuntuu, kuin ilmat olisi potkaistu pihalle.

Ei, pyyhettä ei ole vielä heitetty kehään, jonkinlainen erätauko kai.

Mutta miten minä voisin odottaa, "antaa ajan kulua" ja katsoa, josko hän sitten joskus olisi "valmis"?

Exä tuli tänään tänne lasten kanssa, minä lähden huomenna parin päivän reissuun. Aiemmin puhuimme ohimennen, että hän tulisi tapaamaan minua toiseksi yöksi tuonne reissulle (paikka lähempänä häntä). Eilen ei puhelimessa ollut varma tulostaan. Saapa nähdä.

Nyt minä haluaisin taas päästä itseni kanssa tasapainoon. Olla samanlainen, riippumaton ihminen, kuin ennen hänen tapaamistaan, unohtaa kaikenlaiset pakot ja paniikit ja olla vain, tuli mitä tuli.

Voi, mistä voimaa..?
Mie olen vähän sydänsuruinen.. 

[Lanttu]

Voi Syysrouta. Sydänsuruisuus on rankkaa.

Kirjoituksesi voisi olla osittain myös tapailemani miehen suusta. Mies olisi valmis keskittämään kaiken liikenevän aikansa suhteemme edistämiseen. Minä sen sijaan huomasin että jos tapailisimme hänen toiveensa mukaisesti aina kun lapseni ovat isänsä kanssa, kaikki minun hengähdyshetkeni olisivat etukäteen sidotut yhteen asiaan. Ja minusta tuntuu että ollakseni tuollainen kuvaamasi kaltainen

Nyt minä haluaisin taas päästä itseni kanssa tasapainoon. Olla samanlainen, riippumaton ihminen, kuin ennen hänen tapaamistaan, unohtaa kaikenlaiset pakot ja paniikit ja olla vain, tuli mitä tuli.

tarvitsen nimenomaan aikaa olla itseksenikin, liikkua, harrastaa ja tavata ystäviäni. Ahdistuisin jos kaikki olisi aina lyöty ennalta lukkoon. Hän tarjoutuu tulemaan mukaan kaikkiin näihin rientoihin, mutta se ei mielestäni ole ollenkaan sama asia.

En siis vertaa omaa tilannetta sinun tilanteeseesi, mutta huomaan että niissä voi olla samoja piirteitä. Ystäväni sanoi että ehkä en ole valmis panostamaan tähän suhteeseen koska mies ei ole mielestäni se 'juuri oikea', että jos kohdalleni olisi astellut joku 'täydellinen' niin ehkä priorisoisin toisin. Minusta tuntuu että on onnekasta jos en pidä ketään niin merkittävänä, että polkisin omat tunteeni ja toiveeni vain miellyttääkseni toista jo toistamiseen...

Voimia, Syysrouta!

[Mater]

Lanttu, minusta ystäväsi on väärässä. Olisi todellakin aika kauheaa, jos kenen tahansa takia sysäisit syrjään tarpeesi olla yksin ja tehdä asioita itseksesi. En usko, että kukaan mies, vaikka miten olisi Täydellinen Se Oikea, voisi viedä sulta nuo tarpeet. Sehän olisi kamala suhde, jos yhtään ei saisi omaa tilaa hengittää! Pidä kiinni omista tarpeistasi, kyllä siihen mukaan mahtuu suhdekin. Ja jos mies ei kestä, sitten ei kestä. Kyllä suhdetta voi rakentaa myös vähemmillä tapaamisilla. Turhaan ihmisillä on niin kauhea hinku edetä vauhdilla. Ehtiihän tuota.

[Lanttu]

Mater  Olen ihan samaa mieltä kanssasi.  Kyllä se suhde sieltä sitten joskus tulee kun on tullakseen.

[Syysrouta]

Kiitos kommenteistanne!

Me erosimme nyt viikonloppuna ihan kokonaan  Mies sanoi tulevansa lauantaina, muttei tullutkaan, ei soittanutkaan. Soittaessani hän sanio, ettei tullut edes ajatelleeksi, että pitäisi ilmoittaa, koska "pää on niin sekaisin ja yhtenä päivänä tuntee toista ja toisena toista"

Mitä mie tein? Menin romuksi, ryyppäsin, lähetin paskan tekstarin hälle.

Lopputulema häneltä: "Oon pahoillani, saat syyttää vain minua. Taatusti tulen katumaan typeryyttäni, mutta minulla asiat liian sekaisin ja inä olit minulle vähän liikaa ja liian hyvä. Paha mieli, kun olin tälläinen"

Minä tiedän; aika oli väärä, minä olin liian päällekäyvä, liian innokas, liikaa kaikkea. Eikä hän ollut valmis mihinkään.

Yritin soittaa päivällä, ei vastannut. Poistin hänen numeronsa puhelimestani.

[Guenevere]

((((Syysrouta))))

[Lanttu]

Voi Syysrouta!

[heluna81]

Meillä uusielämä alkoin n.2vuotta sitten. Itsellä on omia lapsia 1 2,5 vuotias neiti. Miehellä 4 vanha poika, jonka hän esitteli meille jo ensimmäisillä treffeillä,jolla olimme kaikki yhdessä.
LApset tulivat hyvin toimeen jo ensi tapaamisesta lähtien.
Tänä päivänä meillä on yksi yhteinen lapsi 3kk. Mies muutti minun asuntooni, koska se on isompi kuin hänen yksiönsä, joka nyt on vuokralla.
Neitiseni on siinä uhmaisässä ja eityisen mustis uudesta vauvasta ja kaipaa minun huomiotani alituiseen.
Hän on isällään jokatoinen viikko...
Miehellä yhteishuoltajuus exän kanssa, jossa lapsi on joka toinen viikonloppu isällään.
Silloin kun molemmat muksut ovat meillä asiat menevät omalla painollaan oikeastaan aika hyvin.

Minä olen vielä kovasti untuvikko uusperhe-elämässä. Itse asiassa, vasta vienosti suunnittelemassa jotain sen tapaista, joskus, tulevaisuudessa, jos ja jos kaikki menee hyvin

Mielelläni kuulisin mietteitä, kokemuksia, kommelluksiakin, uusperhe-elämänne alkuajoista.
- Koska esittelitte UO:n lapsillenne? Entä lapset toisilleen?
- Miltä tuntui tuoda UO ensi kertaa kotiinne, lastenne eteen?
- Koska oli ensimmäisen yövierailun aika?
- Hankitteko yhteisen uuden kodin vai asutteko/asuitteko aluksi sinun tai UO:n vanhassa kodissa?

Kaikenlainen mietityttää. Vasta kuukausi seurustelua takana, joten kiire ei ole mihinkään, pitkään aikaan (tosin minä olen hätähousu hopukas ja aina kiirehtimässä asioiden edelle). Asumme sen verran etäällä toisistamme, että näemme lähinnä vain viikonloppuisin. Tähän asti aikaa on vietetty hotellissa, UO:n kodissa (hänen lastensa ollessa äidillään) ja mökillä. Kaikki on kovasti intohimoista ja mukavaa. Ajatuksissa tulevaisuus, haaveissa pitkä suhde, huuman jatkuminen. Realismimielessä hankaluudet ja arjen muserrus.
Ja sitten: voiko tästä tulla ikinä mitään? (pitäisi keskittyä hetkeen, tiedän). Molemmilla kolme lasta, vanhimmat lapset teini-ikäisiä ja teini-ikäisyyden kynnyksellä, nuorin vasta eskariin syksyllä menossa.

Tsempatkaa tai kertokaa kauhutarinoita, mitä vain