Haluatko kaksosen? / Vill du ha en tvilling?
Etsin lapsia malleiksi valokuvataideprojektiin
”Kaksoset” on valokuvataideprojekti, jossa lapsi saa vastakkaista sukupuolta olevan kaksossiskon tai -veljen. Valokuvaan saman lapsen sekä poikana että tyttönä. ”Sukupuolenmuutos” tapahtuu vaatteiden, meikin ja poseerauksen avulla. Projekti on reaktio olemassa oleviin muotikuviin, joissa lasten sukupuolta korostetaan ja heidät usein kuvataan pieninä aikuisina.
Kuvat esitetään Suomen Valokuvataiteen Museossa syksyllä 2010 sekä julkaistaan Annamari Vänskän tulevassa kirjassa ”Kuviteltu lapsuus. Näkökulmia lapsuuteen visualisoituneessa kulutuskulttuurissa.”
Etsin projektiin 1-12 -vuotiaita lapsia. On tärkeää, että lapsi itse pitää sekä kuvattavana olemisesta että pukeutumisleikistä. Kuvaan sekä yksittäisiä lapsia että useita lapsia samaan kuvaan ja valokuvaan sekä studiossa että eri paikoissa Helsingissä talvella ja keväällä 2010. Mallit saavat kopion kuvista, joissa he itse esiintyvät.
Mukana olevilta lapsilta ei vaadita erityistä ”valokuvamallin ulkonäköä” mutta valokuvien suunnittelua varten tarvitsisin kuvan lapsesta sekä hänen ikänsä ja vaatekokonsa. Sisarukset, kaksoset tai kaverukset voivat osallistua yhdessä.
Jos olette kiinnostuneita tai jos teillä on lisäkysymyksiä, ottakaa mielellään yhteyttä:
Heidi Lunabba, taiteilija
heidi@lunabba.com050-3493029
Riikka Wallin, tuottaja
riikka.wallin@gmail.com040-5412295
Vill du ha en tvilling?
Barn sökes som modeller till fotoprojekt
”Tvillingar” är ett fotokonst projekt där barn får en ”tvilling” av motsatt kön. I mina bilder fotograferar jag samma barn både som flicka och som pojke. ”Könsförvandlingen” sker med kläder, smink och hur barnet poserar i bilden. Projektet är en reaktion på modebilder på barn, där barnens kön framhävs tydligt, samtidigt som barnen ofta visas som små vuxna.
Bilderna kommer att visas på Finlands Fotografiska Museum hösten 2010 samt publiceras i Annamari Vänskäs kommande bok ”Kuviteltu lapsuus. Näkökulmia lapsuuteen visualisoituneessa kulutuskulttuurissa.”
För projektet söker jag barn i åldern 1-12 år. Det är viktigt att barnet själv tycker om att bli fotograferat och att klä ut sig. Jag kommer att fotografera både enskilda barn och flera barn i samma bild, fotograferingarna sker både i studio och i olika miljöer i Helsingfors under vintern och våren 2010. Modellerna får kopior på de bilder som de själva medverkar i.
Av barnen som deltar krävs inte något speciellt ”fotomodellsutseende”, men för att kunna planera fotografierna vill jag gärna ha en bild på barnet samt veta barnets ålder och klädstorlek. Det är möjligt för syskon, tvillingar eller kompisar att delta tillsammans.
Om ni är intresserade, eller har frågor om projektet hör av er till:
Heidi Lunabba, konstnär
heidi@lunabba.com050-3493029
Riikka Wallin, producent
riikka.wallin@gmail.com040-5412295